torstai 7. lokakuuta 2010

Kotoilua ja romujen raivausta


En ole vielä jäänyt vapaalle, mutta olen jo asennoitunut siihen, että rahaa ei ole kuten ennen.
Olen tyytyväinen siihen, että olen taas elvyttänyt leivänleipomistaitojani. Olen tehnyt jopa ruisleipää pitkästä aikaa.
Tänään sain naapurilta monta monituista kassillista omenoita. Huomenna pääsen hilloa keittämään.
Järvikin antaa mukavasti antimiaan.

Olen myös päässyt eroon ainakin sadasta turhasta tavarasta; olen mielissäni. Paljon on kuitenkin vielä joutilaana:D

3 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Hieno saalis tuossa kuvassa. :) Millä ohjeella teit ruisleipää? Meillä ei ole kuin sähköuuni joten mahtaiskohan onnistua ruisleivän paisto siinä?

Minäkin alan kaivamaan kaappejani ja luopumaan turhasta. Usein vain käy niin, että kun luovun jostain jota en ole aikoihin tarvinut, tarvitsen sitä sitten melkein heti sen jälkeen.
Tämän saman on myös mieheni huomannut.

Minulla oli vuosia käyttämättömänä peräti kaksi leipäkonetta. Muistelin, että ne oli vielä tuolla varastossa tallessa, mutta eihän niitä siellä enää näkynyt. Olimme mieheni kans yhteistuumin hävittäneet ne jo keväällä. Olisin tehnyt tuota ruisleipää leipäkoneella. Sillä olen ennenkin onnistunut ruisleivän kanssa.

Rouva Pehemiä kirjoitti...

Onnistuu ihan hyvin sähköuunissakin.
Googlettamalla löytyy paljon ohjeita juuren teosta. Minä tein juuren näin: leikkasin muutaman palan torilta ostetusta, hiivattomasta ruisleivästä. Liotin palat kylmään hanaveteen ja lisäsin vähitellen ruisjauhoja kolmen päivän ajan. Sitten juureni tuoksui mielestäni oikealta. Pidin sitä koko ajan huoneenlämmössä. Sitten alustin taikinan ilman hiivaa ja kokonaan rukiista. Aika kauan taikina sai kohota, samoin leivät.
Ensimmäinen erä ei ollut kovin maukasta, toinen oli jo hyvää.
Joskus laitan ruisleipätaikinaan ruisrouheita ja omenahilloa (jossa ei juurikaan sokeria ole).

Tarja kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Pitääpä itsekin joku päivä testata. :)