sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluna

Mukavan laiska päivä lämpimän uunin kupeella.
Ukko on lukenut ja katsonut telkkua, sohvalla yhdessä koiran kanssa.
Kuopus on istunut koneella ja tutkinut Keski-Euroopan pikku kaupunkilomia. Minä olisin halunnut ostaa hänelle palapelin, jotta olisi tekemistä jouluna.... mutta isänsä antoi matkalahjakortin :)
Minä olen nauttinut neulomisesta. Tein Liisalta saamastani pellavalangasta tiskirättejä. Mies kohta testaa, kun keittää minulle kahvia ja siivoaa keittiön ♥
Jouluaamuna aurinko näyttäytyi hetken ennen lumipyryä.
Aattona meillä oli joulupäydässä tällä kertaa vain 14 ihmistä. Osa perheistä vietti joulua omissa kodeissaan. Meitä on jo niin paljon, että pikkuinen mökki alkaa käydä ahtaaksi.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Kamarineito hemmottelee

Kuopus on saapunut kuukauden lomalle. Saa olla kamarineitonani:)
Paketoi lahjoja ja välillä jotain herkkua tarjoilee, nams. Suunnittelee leipomuksia ja siivoustakin. Mukavaa, tykkään!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Neulominen

Neulominen ♥
Rauhoittaa mielen ja levottomat kädet.
Bambupuikkojen lempeä kalina on sopivaa musiikkia myös silloin, jos sattuu heräämään aamulla klo 03.30 :)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Musta Kaunotar

Joulu-Ukkoni on kotiutunut Korvatunturin lieppeiltä. Mukanaan tämä Musta Kaunotar ♥ Hämärässä otettu kuva ei tee oikeutta Kaunottarelle.
Tämä on niin kaunis! Voi koristeena pitää, vaikka ei saisikaan aikaiseksi ommella :)
Arvelen, että Joulu-Ukkoni on hankkinut tämän koneen puhtaasti ulkonäköseikkojen perusteella. Ja koskapa rakastaa minua ♥


Lunta

Suloista, valkoista lunta.

Sekaisin joulusta

Mieskin voi näköjään mennä sekaisin joulusta. Oli ihan omatoimisesti hakenut varastosta jouluisia juttuja mökkiin. Nämä ovat pikku väkeä varten. Muuten mökissä on aika valkoista:)

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Illallinen

Kotona tehtyä ruokaa. Ukon hankkimaa hirveä käristyksen muodossa. Papan kasvattamia pottuja ja papan keräämiä puolukoita.
Pähkinäkakut menossa uuniin.
Amaryllikset availevat taas uusia kukkia. Koristavat mukavasti ruokapöytää.

Iltakahville ihananista pähkinäkakkua. Kakun ohje on kehitelty yhdessä ystäväni Suvin kanssa.